keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Suuri ilo


Ostin viime keväänä käsityömessuilta Rovanimeltä Dropsin Big Delight-lankaa. Sain nyt tehtyä langasta myssyn, löysin Dropsin sivuilta Candy Girl-myssyn teko-ohjeen, joka oli kyllä Big Fabel-langalle. Neuloin n:o 5 sukkapuikoilla. Mielenkiintoinen neule  siten, että aloitus oli yläpäästä 6 silmukalla, lisäysten jälkeen silmukoita 78. Tämä on 5-vuotiaalle tytölle.



Myssy tuntui hiukan harvalta talven tuiskuihin, joten neuloin vuoren "omasta päästä" bambulangasta n:o 4 puikoilla, reunassa 90 silmukkaa.




Lankaa jäikin 100 g:n kerästä, joten neuloin vielä neliönmuotoisen patalapun, ohje samaisilta Dropsin sivuilta. Lanka ei tietenkään riittänyt, joten jatkoin tämän ja lisäksi pyöreän patalapun pinkillä Huopanen-langalla. Nämäkin neuleet olivat mielenkiintoiset, koska neulominen alkoi keskeltä. Neuleet on huovutettu, pesin koneessa 40 asteessa.



Novitan Nalle-langasta neuloin pitsikuvioiset sukat numeroa n. 30. Ohje Novitan Ipana-lehdestä. N:o 3 puikoilla 48 silmukkaa.



Meillä on talvi ja toivottavasti kohta etelä-Suomikin saa valoa tuovan lumipeitteen.

Mukavaa talven jatkoa kaikille lukijoilleni, kiitos käynnistä ja tulehan uuelleenki!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Pipoa ym. pukkaa

Mikähän siinä onkin, että kun talvi tulee pitää saada uusi pipo, vaikka entisiäkin on...

Löysin www.tekstiiliteollisuus.fi- sivuilta ohjeen Neulo trendikäs pipo. Aiemmin ostamissani tarjouslangoissa minulla oli luonnonvalkoista Schachenmayrin Alpaka Premium-lankaa, jota laitoin puikoille n:o 5 kaksinkertaisena. Lankaa kului n. 130 g. Aloituksessa 69 s, joustinneuleen jälkeen 78 s.


Tarviihan se uusi pipo tietysti sopivan kaulahuivin...

Edelleen aiempia lankavarastojani on Schoellerin Ronda-lanka (villa 51% ja viskoosi 49 %). Vitosen puikoille 50 s ja joustinneuleella 2 o, 2 n tikuttelua. Tässä vaiheessa lankaa mennyt 50 g ja 3 kerää jäljellä.


Edellisessä postauksessani isompi mussukka sai hempeän raitaiset pitkät villasukat.

Pienempi 3-v. mussukka halusi itselleen mustat sukat, mutta kelpuutti kyllä niihin pinkit raidat. kun mummo nätisti pyysi. Lankana Seiska veikka, aloituksessa 3,5 n:on puikoilla 48 s ja terässä 40 s.Varren raidoissa olen käyttänyt junasukkien mallia.



Terveiset täältä lauhkeasta pohjoisesta, lunta odotellaan lisää!




torstai 24. lokakuuta 2013

Villaisten päivitys

Mussukoiden talvivaatteet oli aika päivittää.

5-vuotiaan villapaidat ja sukat pienenevät kovalla tahdilla. Nyt tehtiin 120 cm:n ohjeella parin vuoden takaisen Novita-lehden apinapaidan ohjeella uusi villapaita, lankana on 7 veljestä. Apinan tilalle laitoin tällä kertaa kukkia virkaten. Mussukka itse ehdotti ne laitettavaksi ympyrän muotoon ja lopputulokseen hän oli tyytyväinen.

Sukat ovat jo kokoa 31. Ne valmistuivat raitalangan lopuista.

Talvi tekee tuloaan täällä pohjosessa. Oottelin vähän, jotta maa sulaisi ja saisin viimeiset porkkanat pois maasta. Taitavappa jäähä pupujen ruuaksi, kun lunta tulee vaan lisää ja maa on jäässä!

Ihanaa ja suloista talven odotusta teille rakkaat lukijat!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Syksyn ja talven tullen

Hei kaikki blogiystävät ja lukijani!

Täällä ollaan!

Jotkut teistä ehkä ovat jo kaivanneetkin minua, kun en ole pitkiin aikoihin julkaissut... en niin mitään.
Mitään dramaattista tai ihmeellistä ei ole tapahtunut. Olen vain vähän vetaissut henkeä eli tehnyt aivan muita juttuja kuin käsitöitä. Aika moni varmaan ymmärtääkin asian.

Jotain pientä kuitenkin: Ensimmäiseksi päivitin ovikranssin syksyn luontomateriaalilla.


Samaan syssyyn tein pihahommia ja päivitin myös pihan kukkaruukut tulevaan talveen.


Tein myös kokeilun kukkasipulien istutuksesta ruukkuihin callunoiden alle. Saas nähä, nouseeko keväällä mullasta jotain. Onkohan kellään kokemusta moisesta? Jostakin syystä itselläni kukkapenkistä ei nouse sipuleista yleensä mitään...

Vähän täytyi miettä, miten tämä kirjoittelu, kuvien siirto ym. oikein menikään. Mutta onneksi sentään muistui vielä mieleen...

KIITOS teille lukijat, kun olette vierailleet blogissani julkaisutauostani huolimatta, myös 10000 lukijan raja on mennyt rikki!!
Kiitollisena
                       Hilkka


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Akvarelleja viime kesältä

Viime kesänä olin Haapsalussa Voi Hyvin-lehden akvarellimaalauskurssilla. Ajattelin julkaista taulut nyt, kun on kesäaika taas. Vasta noin puoli vuotta sitten sain ne kehystettyäkin. Julkaisin aiemmassa blogissa kehyksettömät versiot.

Tässä seisoskelen Kalajoella meren äärellä tytärtäni katsellen. Aihe vanhasta valokuvastani.

Tässä on sumuinen hetki. Kokeilin yhdistää lempiväriäni turkoosia ja vähemmän käyttämääni vihreää sävyä.

Tämä on märälle paperille värejä valuttamalla tehty abstrakti työ.

Tässä kurssilla olleesta asetelmasta osanen.

Akvarellit on olleet käyttmättä tuon kurssin jälkeen, vaikka ostin Haapsalusta uudet väritkin. Ehkä taas joskus...

Helteistä Heinäkuuta Ystäväni ja lukijani!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kesän käsitöitä

Mussukoille (2- ja 4-vuotiaille) kesäpipot Miami langasta Moda 4/2008 lehden mallista mukaillen. Pyörö- ja sukkapuikot 3,5-4, puikoilla molemmissa 90 silmukkaa. Lankaa pienempään (oranssi) meni 25 g ja isompaan n. 35 g.



Tämän kesän Martta-lehdessä oli ohje virkattuun verkkokassiin. Tein sen Kotiväki-langasta n:o 3 virkkuukoukulla. Langan menekki n. 80 g.


 Iloista kesän jatkoa ihan jokaiselle!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään, 10.

Nyt onkin tullut viimeisen kuvan aika viime syksynä alkaneesta kuvaushaasteesta. Kuvat on otettu kuukauden 15. päivän paikkeilla omasta ikkunanäkymästä.


lokakuu










marraskuu










 joulukuu
 tammikuu
 helmikuu
 maaliskuu
 huhtikuu
toukokuu

JA TÄNÄÄN 17.6.2013 klo 9.30 aikoihin PIHALLANI NÄYTTÄÄ TÄLTÄ.
Kesä on tullut nopeasti ja kevät oli aika lyhyt tänä vuonna.

Kesä- ja syyskuun väliin mahtuu ihana kesä, josta nyt nautitaan kaikkine säineen!

IHANAA JA VIRKISTÄVÄÄ KESÄÄ IHAN JOKAISELLE!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Ihana Kroatia

Toukokuun loppupuolella matkailuporukkamme Reissuleidien kanssa vierailimme ihanassa Kroatiassa, pääosin Dubrovnikissa.


Dubrovnikissa on laivaliikennettä  runsaasti lähisaarille.
Dubrovnikin Lapadin kaupunginosassa sijaitsevan kävelykadun varrelta.
 Merenrantakasvillisuutta.


 Ihana Adrianmeri.
Dubrovnikin pohjoispuolta.


 Dubrovnikin Vanhan kaupungin muureilta




Elafiittisaarten risteilyllä.

Tuo on maa, johon rakastuin ja johon haluan matkustaa uudelleen!

Kiitos käynnistäsi, hyvä lukijani! Tervetuloa toistekin!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Lapin rumpu 5.

Aiempi sarjani Lapinrummuista saa nyt viimeisen julkaisunsa, kun kevään ylioppilasjuhlat ovat ohitse. Rummuthan tein jo viime syksyn aikana.
Syynä tähän on se, että lahjoitin suurimman rummun kummipojalleni ylioppilaslahjaksi. Hän on syntynyt täällä Kemijärvelllä ja vanhemmat ovat täältä päin kotoisin.

Tässä osa tekemäni kortin sisällöstä. Valitettavasti en huomannut kuvata sitä.
Sami siida
Siida on kylä. Se symboloi yhteenkuuluvuutta, yhteisöön kuulumista. Siidaa pidetään hyvänä paikkana asua.


Kuun ja revontulien loisteessa rumpu kumisee ja kertoo, että kuulut sukuun, yhteisöön, joka arvostaa Sinua ja saavutuksiasi.

Onnea ja menestystä Sinulle, Juho, elämässäsi eteenkin päin!
Sitten vain soittelemaan sointuja ja sykkeitä elämään!


Ja tässä vielä koko rumpuperhe:


Valitettavasti en osannut laittaa rummun ääntä tähän postaukseen. 

Ihanaa kesäpäivää kaikille lukijoilleni! 
Kiitos käynnnistäsi ja tervetuloa uudelleen!

tiistai 14. toukokuuta 2013

Neulemekot prinsessoille

Kevään Novitassa on kiva neulemekko tyttösille.
Minun prinsessat saivat nyt sellaiset. Isompi on kohta 5-v, tein 120 senttisen ohjeella. Pienempi on kohta 3-v, hän sai 110 cm:n ohjeella tehdyn, mutta hiukan eri väreillä: lilan sijasta oranssi ja raitalangan sijasta Polkka.
Langat siis ovat Novitan 7 veljestä, pyöröpuikot  n:o 4,5. Ohje oli helppotajuinen, mutta kuvioneuleen viimeiset kavennukset jouduin soveltamaan itse, ehkä virhe ohjeessa.




Samassa Novitassa ohje myös sukille.

Toinenkin prinsessa saa mekkonsa säyviset sukat, samalla ohjeella.

Lämpimät kiitokset kaikille kommenteistanne, vierailustanne ja mielenkiinnostanne!
Tervetuloa vastakin!

P.S. Nyt pidänkin sitten blogitaukoa parin viikon ajan.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään 9, toukokuu

Näytän nyt haasteen toiseksi viimeisen kuvan hiukan etuajassa. Tämä johtuu siitä, että olen reissun päällä 15. päivä ja jo nytkin.


Kuva on otettu 10.5.2013 aamupäivälllä, kun teemme lähtöä etelään. Siksi kuvassa on myös uudehko autoni, pakkauspuuhat on meneillään.
Kevät on suht. pitkällä pohjoisiin olosuhteisiin. Kyllä täällä etelässä kuitenkin on melkein kesä: puut hiirenkorvalla ja metsissä valkoista - valkovuokkoja, nurmikotkin vihertävät!

Haaste loppuu seuraavaan kuvaan!

Ihanaa Äitienpäivän iltaa kaikille äideille!


maanantai 6. toukokuuta 2013

Hopeaista

Hopeakorujen tekeminen on yksi uusimpia harrastuksiani. Olin toista kertaa viikonloppukurssilla pari vikkoa sitten, aiheena oli hopeasavi.
Hopeasavea on saatavana muovailtavana ja pursotettavana massana. Tein pursotuksella. Pursottelu ei olekaan vahvimpia puoliani, sen muistin kun näitä tein.
Lisäksi kokeilin sormuksen tekoa hopealevystä.

Tässäpä viikonlopun ahertamisen tulokset.

Tämän isomman pallukan voisi ripustaa ketjuun, esim. kaulalle.

Tämän pienemmän palleron voisin ripustaa ranneketjuun. Laitoin siihen myös 3 vaaleanpunaista kiveä, mutta ne tipahtivat jälkikäsittelyissä pois. Pitäisi jotenkin ne saada paikalleen. Pikaliimalla ei onnistunut.

 Nämä helmihatut pääsevät jossakin vaiheessa johonkin koruihin sopivan kokoisten helmien päälle, toivottavasti.


Sormuksen kuvion tein takomalla.

Tämä on nyt siis kokeiltu! Tulokseen en ollut täysin tyytyväinen, mutta ottaen tosiseikat huomioon, onnistuin mielestäni kuitenkin ihan tyydyttävästi. Ei nyt ihan ehkä vielä lahjatavaraa...

ASIASTA TOISEEN:

Posti toi viime viikolla minulle ihanan arpavoiton upeasta Kaupungin laidalla 6-blogista. Jo paketti oli kaunista katseltavaa. Kiva mustekynäkorttikin. Kirja on Sara Norrmanin "20 valoisaa ja viihtyisää kotia Pohjoismaista", kauniita ja hyviä kuvia ja tekstiäkin. Sisutamisen maailma onkin minulle oudompaa, joten mielenkiinnolla käyn pian tämän kimppuun.

Lämpimät kiitokset Sinulle Anne!

Mukavaa kevätviikkoa Sinulle vierailijani! Kiitokset kommentistasi!

Kiva kun piipahdit, tervetuloa uudelleen!