sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Lapsen collegehousut

Hyvät lukijani! Minulla on ollut täällä käsityösaralla hiljaisen puoleista viime aikoina.  Mukavaa, kun olette kuitenkin jaksaneet vierailla sivuillani. Kiitokset siitä!

Jotakin olen kuitenkin saanut aikaan:
Toiselle mussukalle tuli ommeltua jokin aika sitten collegehousut, mutta jostain syystä se on jäänyt julkaisemattomaksi.


Ohje ja kaava on Ottobre kids 4/2011-lehdestä High-Jump malli, jätin taskut pois. Kankaana käytin kukallista college-kangasta ja pinkkiä resori-trikoota. Tein kokoa 104 cm tarkoittaen kookkaahkolle 2-vuotiaalle, mutta ne tuntuivat olevan sopivammat 4-vuotiaalle. Toiset oli tarkoitus tehdä 122-senttiset 4-vuotiaalle, mutta ne jäivät siis "vaiheeseen".

Mukavaa syksyistä viikkoa ihan teille jokaiselle!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kymmenen kuvaa kesään 1.


 Nappasin Mummon Pajukorista mukaani mielenkiintoisen haasteen:

 
 Kymmenen kuvaa kesään!

 On tarkoitus ottaa kuva omasta ikkunamaisemastaan, samasta kohtaa, joka kuukauden 16. päivä, seuraavan  kymmenen kuukauden aikana. Lopuksi kuvista on muodostettava kollaasi. Silloin on jo uusi kesä taas.



Tänään on 19. päivä, joten hiukan alku myöhästyi, mutta ei liene haittaa. Voi olla jatkossakin, ettei päivä ihan kohdalleen satu, mutta noin suurinpiirtein...

Meillä on sateinen päivä, kuva on otettu hiukan ennen puoltapäivää. Jos saisi kuvan otettua vielä samaan aikaan päivästä, niin ehkä näkyisi meidän kaamoksen kehitys. 
"Katsotaan, sanoi ....! "  Mielenkiintoista!

Kiva, kun tulit blogiini pistäytymään! Tule toki toistekin! 
Haasteen voi ottaa mukaansa, ken tahtoo.

Mukavaa syysviikkoa kaikkine keleineen!
 

torstai 13. syyskuuta 2012

Leidien paidat

Reissuleidit ovat ystäviäni, joiden kanssa matkailemme pari kertaa vuodessa, yleensä yhden ulkomaanmatkan ja yhden kotimaanmatkan. Nyt on vuorossa Ruskaswingien ympärille kietoutuva ruskaviikonloppu Taivaantulien ja Pyhätunturin maisemissa.

Olen painanut porukallemme T-paidat. Aiemmassa blogissani esittelin viime keväänä jo neljä T-paitaa. Nyt olen täydentänyt paitavalikoiman.

Lähikuvaa:


 
 
Tässä nämä entiset:
 
Reipasta syksyä kaikille lukijoilleni!
Nautitaan syksyn väriloistosta!
 
 

torstai 6. syyskuuta 2012

Posliininmaalausta/ käyttöesineitä

Sarjani Vuodatuksen sivuilta poistuneista töistä jatkuu. Olen tähän lisännyt myös aiemmin julkaisemattomia töitäni.

Tällä kertaa esittelen joitakin kuvia erilaisista käyttöesineistä posliininmaalaussaralta.

MALJAKOITA:

 
Ja kääntöpuoli: 
 

 
 
Ja kääntöpuoli:
 
 KORUT:

LEIKKUULAUTA:

 VASTASYNTYNEELLE:
 
 LAUTASIA 6 HENGEN ASTIASTOSTA:
 Asetti:
 Matala lautanen:

ALUSIA:

 
LASTEN ASTIOITA:
 
 
Ja kääntöpuoli:

 
 
Hyvää loppuviikkoa ja syksyä kaikille lukijoilleni!
 
Kiva, kun piipahdit, tulehan toistekin! :-)
 
 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Posliininmaalausta/ tauluja

Jatkan sarjaani Vuodatuksen sivuilta poistuneita. Onneksi minulla on on itselläni kaikki kuvat tallessa.
Posliininmaalausta olen harrastellut vuosien ajan Kansalaisopistossa.Välillä olen pitänyt useamman vuoden taukoakin.  Olen tehnyt tauluja ja seinälautasia sekä myös erilaisia ns. käyttöesineitä. Vanhimpia töitä ei ole kaikkia tullut edes kuvattua. Enpä oikein enää muistakaan, mitä kaikkea on tullut tehtyä.
Mutta tässäpä joitakin tauluja/ seinälautasia vuosien varrelta koottuna. Osan näistä ovat vanhat lukijani nähneet jo Vuodatuksen sivuilla, mutta osa on ennen julkaisemattomiakin.





 
 
 




 





 


Mukavaa viikon jatkoa kaikille lukjoilleni!

Kiitos käynnistä ja tervetuloa toistekin!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Silkkimaalauksia


 Koska Vuodatuksen sivuilta häipyivät kaikki kuvat kesän aikan, julkaisen tässä nyt aiemmin tekemäni silkkimaalaukset:
 
Valitan kuvien tasoa, mutta ne on koottu eri ajoilta vuosilta 2008-2012.
 
 
KUKKIA:
 
 
 






 
  

 
 
 
 
 
MAISEMIA:
 

 

 SATUHAHMOJA:








 
Hei! Huomasithan, että kuvaa klikkaamalla sitä saa suuremmaksi! 
 
Mukavaa syksyä sekä iloa ja intoa kaikille harrastuksiin!